tiistai 28. elokuuta 2012

Harrastukseni

  Pienestä pitäen ollut todella urheilullinen ja musikaalinen. Molemmat asiat ovat melko keskeisiä perheessäni ja suvussani. Harrastan siis yleisurheilua ja pianon- sekä kitaransoittoa.
    Tällä hetkellä elämässäni on ollut tärkeintä yleisurheilu. Aloitin sen harrastamisen muuttaessani Imatralta Lappeenrantaan noin neljä vuotta sitten. Ajauduin yleisurheilun pariin, koska äitini on harrastanut sitä nuorempana. Harrastus on minulle hyvin tärkeä, koska sen parissa minä viihdyn ja se tuo kaiken arjen keskellä muuta ajateltavaa. Treeneissä on mukavaa olla ja ne tekevät aina minut pirteäksi. Plussana on myös hyväkuntoisena pysyminen. Ikävää on, että harrastuksessani tapahtuu myös paljon loukkaantumisia ja urheiluvammoja. Tällä hetkellä esimerkiksi itse en ole päässyt harjoittelemaan ollenkaan jalkavammani takia.
   Hyvin suurena osana elämääni on myös musiikki. Musiikkiharrastus on ollut mukana elämässäni aivan pienestä pitäen. Aloitin musiikkiopistossa soittamaan pianoa noin kuuden vuoden ikäisenä. Enää tällä hetkellä en soita musiikkiopistossa, koska yleisurheilu on vienyt niin paljon elämässäni aikaa. Silti aina usein vapaa-ajallani tykkään soittaa pianoa ja laulaa.
    Kitaraa taas olen itse opetellut soittamaan. Sitä tulee soitettua päivittäin. Joskus jopa reissuun lähdettäessä saatan ottaa kitaran mukaan, koska sen kulettaminen on niin helppoa. Nämä harrastukset tekevät päivistäni mielekkäitä.